Yrittäjyys näkyy sanomalehdissä monipuolisesti

Mikroyrittäjyyskeskus MicroENTRE on tutkinut yrittäjyyttä koskevaa viestintää suomalaisissa sanomalehdissä. Myöhemmin tänä vuonna julkaistava tutkimus selvitti, ketkä yrittäjyyttä koskevissa keskusteluissa pääsevät ääneen ja millä tavoin yrittäjyydestä puhutaan Helsingin Sanomissa, Kauppalehdessä, Kalevassa ja Iltalehdessä.

Suomalaisista kolme neljäsosaa lukee painettuja sanomalehtiä säännöllisesti. Sanomalehdillä on merkitystä yrittäjyydestä muodostuvien mielikuvien rakentumisessa. Sanomalehdet voivat vahvasti vaikuttaa yrittäjyyttä koskevaan mielipideilmastoon ja esimerkiksi sen houkuttelevuuteen yritystoimintaa suunnitteleville.

Tutkimuksessa havaittiin, että yrityksen edustajat tai yrittäjät itse pääsevät ääneen yli neljässäkymmenessä prosentissa lehtijutuista. Voi väittää, että yritykset voivat näin vahvasti vaikuttaa siihen, miten yrittäjyydestä puhutaan sanomalehdissä. Toimittajien valta on kuitenkin suuri, sillä noin neljäsosassa jutuista haastateltavia ei ollut lainkaan. Erilaisia yrittäjyyttä koskevia keskusteluja -eli yrittäjyysdiskursseja- puolestaan löydettiin aineistosta kuusi kappaletta. Niistä välittyy monipuolinen kuva yrittäjyydestä.

- Sanomalehtien kautta yrittäjyydestä välittyvä kuva on ennen kaikkea moniääninen, kertoo tutkijatohtori Markus Rytinki MicroENTREstä.

- Yleisesti ottaen yrittäjyys nähdään varallisuutta luovana toimintana ja keskeisenä yhteiskunnan toimintatapana. Kriittisiä sävyjä tutkimukseen toi ennen kaikkea hoiva-alaan ja erityisesti Esperi Careen liittyvä kohu, Rytinki toteaa.

Tutkimus toteutettiin Mikroyrittäjyyskeskuksessa vuosien 2018-2020 aikana. Tutkimuksen tekoon osallistui myös Oulun yliopiston informaatiotutkimuksen oppiaineen lehtori Heidi Enwald ja erityispanoksella MicroENTREn tutkimusapulainen Max Peltonen, joka toimi tieteellisen artikkelin ykköskirjoittajana. Tutkimus on osa MicroENTREn koordinoimaa SoloENTRE ja Yrittävä kulttuuri -hanketta, jossa vahvistetaan yrittävää kulttuuria Pohjois-Pohjanmaalla ja tuotetaan uutta tietoa median synnyttämistä mielikuvista yrittäjyyttä kohtaan.

 

Lisätietoa:

Tutkijatohtori Markus Rytinki, markus.rytinki@oulu.fi, +358 50 4756229

 

SoloENTRE ja Yrittävä kulttuuri -hanke: https://www.oulu.fi/ksi/node/59738

Projektipäällikkö Leena Eskola, leena.eskola@oulu.fi, +358 40 0906103

Comments are closed.