VERKOSTOITUMINEN EI VANHENE

Ryhdyin muutama vuosikymmen sitten yrittäjäksi sattumalta, kun eteen tuli tilaisuus jota ei voinut ohittaa. Seurasi hektiset seitsemän vuotta, jona aikana kävin yrittäjyyden oppikurssin aasta ööhön. Olen toisinaan miettinyt, voisinko olla edelleen yrittäjä, jos minulla olisi silloin ollut käytössäni kaikki ne apuvälineet mitä tämän päivän yrittäjällä on. Älypuhelimet, tietokoneet ohjelmineen, digitaalisen markkinoinnin välineet ja -kanavat ym. Aikaa ne olisivat aivan varmasti säästäneet, mutta mikään niistä ei edelleenkään korvaa henkilökohtaisten kontaktien ja verkostoitumisen merkitystä.

Omaa yrittäjyyttäni tuki silloin verkosto, joka syntyi kunnan järjestämän yrittäjäkurssin kautta. Nyt kolmekymmentä vuotta myöhemmin verkostoja luodaan erilaisten kanavien ja järjestäjien johdolla niin, että tarjontaa on varmasti yllin kyllin. Ja sehän on hyvä juttu! Tärkeintä on löytää itselle sopiva ryhmä ja verkosto ja osallistua sen toimintaan mahdollisimman aktiivisesti.

MicroENTREn yritysryhmähankkeisiin osallistumalla voi jokainen niihin kuuluva mikroyrittäjä löytää itselleen sopivan verkoston. On vain itsestä kiinni, kuinka paljon kontakteja hyödyntää. Näin kesän kynnyksellä kokoontuu vielä useita ryhmiä hankkeiden toiminta-alueilla. Kutsun lämpimästi erityisesti yrittäjiä, jotka eivät syystä tai toisesta ole vielä osallistuneet yhteisiin tapaamisiin, tulemaan rohkeasti mukaan!

Arja Packalen
projektipäällikkö
OK#Kasvuverkosto-hanke

 

 

kommentointi suljettu.