Rovaniemen ydinryhmätapaaminen – rahoitus

Karttaa ei ole saatavissa

Päiväys ja aika
23.05.2018 klo 18:00 - 20:00


Toukokoinen Kasveverkosto Lappi-projektin ydinryhmän tapaaminen suuntasi luontoon. Verkosto kokoontui 23.5.2018 Ounasvaaran näkötornin laavulla uskomattoman hienossa säässä. Iltaa emännöi Lakiasiaintoimisto Neuvosesta Hilkka Neuvonen.

Ounasvaaran metsäluonto ja sää hellivät Rovaniemen ydinryhmäläisiä toukokuun kokoontumisessa.

Illan keskustelun teemana oli “Mikroyrityksen rahoitusmahdollisuudet liiketoiminnan eri vaiheissa”. Aiheesta oli kertomassa Ely-keskukselta Jari ja Business Finlandilta Eeva-Liisa Tepsa.

Illan aluksi Hilkka Neuvonen kertoi yrityksensä toimialasta, ja konseptista.  Lakiasiantoimisto Neuvonen on laajasti konsulttipalveluita tarjoava yritys. He palvelevat koko Suomen alueella, tarjoten, ei vain perinteisiä lakipalveluita, vaan myös esimerkiksi julkisiin hankintoihin, työsuojeluun ja ympäristölupiiin liittyvää konsultointia. Heidän mottonaan on olla helposti lähestyttävä. He palvelevat mielellään myös iltaisin, jolloin yrittäjillä on usein paremmin aikaa keskittyä arjen työn ulkopuolisiin asioihin.

Illan aihetta, rahoitusta, lähestyttiin nimenomaan mikroyrittäjille sopivien rahoituskanavien ja -tapojen kautta. Illan asiantuntijoiden mukaan, sekä Business Finland, että Ely-keskus voivat molemmat auttaa myös mikroyritystä rahoittamalla tämän kasvu- ja kehittymispyrkimyksiä. Rahoitusvaihtoehtoja etsitään myös yhdessä, kyseiset tahot eivät ole toistensa kilpailijoita, vaan pystyvät auttamaan yrittäjää yrityksen tarpeiden mukaan yhdessätuumin.

Pääpiirteittäisenä jakona sen suhteen, kumman puoleen kannattaa ensiksi kääntyä, voi pitää sitä, onko kyse kansainvälistymisestä vai paikallisesta kehittämisestä. Business Finlandia ohjaa kansainvälistymisen näkökulma, Ely-keskus taas pystyy tukemaan myös paikallisia kehityshankkeita. Molemmilla rahoituksen lähtökohtana on toiminnan kehittäminen, tavallisen toiminnan pyörittämiseen ei julkista rahoitusta ole tarkoitettu.

Molemmat kehoittivat olemaan yhteydessä jo hankkeen suunnitteluvaiheessa. Itse hakemista molemmissa putiikeissa kehuttiin erittäin helpoksi, nopeaksi ja vaivattomaksi. Esille nousseita mikroyrittäjille sopivia rahoituksia ovat muunmuassa Business Finlandin Innovaatioseteli, Explorer-rahoitus ja kv-messuille suunnattu rahoitus. Ely-keskukselta rahoitusta voi saada muun muassa yrityksen kehittämiseen, tuotannon kehittämiseen ja tuotteiden, niin palveluiden kuin konkreettisten tuotteidenkin, kehittämiseen.

 

 

Tämän tapahtuman ilmoittautuminen on suljettu.