Saman taivaan alla

Näkymä asunnostani: Bedford Basin/Atlanti ja Fairviewn konttisatama

 

Vietin syksyn 2019 tutkijavierailulla Kanadassa Nova Scotian provinssissa Halifaxin kaupungissa, joka on kyseisen provinssin keskus. Nova Scotiassa on n. miljoona asukasta, joista lähes puolet asuu Halifaxissa. Yleisessä keskustelussa ihmisten, tutkijoiden  ja yrittäjien kanssa kanssa vilisivät tutun kuuloiset teemat: kaupungistuminen, harvaan asutut alueet, nuorten maaltapako, alueiden eriarvoistuminen, työvoimapula, osaavan työvoiman saatavuus, työperäinen maahanmuutto, teknologinen kehitys, palveluiden väheneminen maaseudulla jne. Minut yllätti se, miten samankaltaisten asioiden äärellä yhteiskuntamme ovat.

 

Niin Suomessa kuin Kanadassa perinteiset käsillä tekemiseen liittyvät toimialat kuten korjaus- ja rakentaminen, metalli, siivous, maatalous jne. kärsivät eniten meneillään olevasta rakennemuutoksesta. Nuoria alat eivät houkuttele. Haastattelin asuntoni ikkunoita ehostanutta paikallista rakennusyrittäjää. Hän suorastaan puhisi kiukusta, miten hankalaksi tilausten vastaanottaminen on mennyt, koska tekijöitä on vähän. Perheessään oli myös kuulemma käyty varsin tiukkoja päivälliskeskusteluja jälkikasvun ammatinvalinnoista. Yrittäjää sapetti oman nuorisonsa ”nenä kiinni kännykässä” –mentaliteetti ja haaveilu siististä ja ”tosi kivasta” sisätyöstä mitä se sitten onkaan.

 

Maaseudulla yrittäjät hankkivat kaukomailta työvoimaa samalla tavoin kuin Suomessakin. Meille marjanpoimijat tulevat Venäjältä, Valko-Venäjältä, Puolasta, Thaimaasta jne. Kanadaan työvoimaa hedelmien poimintaan viini- ja omenatarhoille ja joulukuusifarmeille rekrytoidaan Meksikosta ja Kauko-Idästä. Toisin sanoen samoilla työvoima-apajilla liikkuvat niin isot kuin pienet pelurit. Tästä näkökulmasta ajateltuna lainsäätäjiemme tulisi ymmärtää helpottaa ja keventää työlupien ja työperäisen maahanmuuton säädöksiä, sillä ketterä toimija pärjää aina parhaiten. Mikäli esimerkiksi indonesialaisella työntekijällä on vaihtoehtona lähteä joko Suomeen tai Kanadaan, niin työlupien yms.  sujuvuus voi olla hyvin ratkaiseva tekijä kohdemaata valittaessa. Tässäpä viestiä päättäjillemme.

 

Jälleen kerran yhtenä havaintona oli se, että ihmiset ovat loppujen lopuksi samanlaisia riippumatta maantieteellisestä sijainnista. Kanadalaisilla pienyrittäjillä on samanlaisia iloja ja suruja kuin suomalaisilla kollegoillaan. Osallistuin erään perheyrittäjyysjärjestön ”ydinryhmätapaamiseen”, missä kymmenkunta perheyrityksen vetäjää kokoontui vastaanvanlaiseen vertaistapaamiseen kuin mitä meillä on alueelliset ydinryhmäillat. Sinällään oli ilahduttava löytö – samantyyppistä toimintaa yrittäjien keskuudessa on muuallakin! Illan teemana oli ”Mitkä asiat ovat kasvun esteitä yritykselle?” Illan lopputuloksen koonti  kuulosti sekin varsin tutulta: kasvun esteitä olivat 1. kireä kilpailutilanne, 2. tuottavuuden hallinta, 3. innovaatioiden puute tai ajan riittämättömyys innovointiin, 4. tiedon siirtäminen mm. eri työntekijöiden tai verkostojen välillä sekä 5. myynti- ja markkinointiosaamisen puute. Eli ei mitään uutta auringon alla!

 

By the way. Mainitsemani kanadalainen ydinryhmäilta alkoi kivalla pähkinän purennalla ja orientaatiolla. Osallistujille annettiin tehtäväksi kahden minuutin ajan pohtia, ”kuinka teet voileivän ilman leipää?” Siinäpä teillekin pohdittavaa loppuvuodeksi 🙂

 

Riitta Forsten-Astikainen
Projektitutkija, verkostokoordinaattori
riitta.forsten-astikainen@oulu.fi
p. 046 922 0913

Tutkija Niagaran putouksilla Torontossa!

 

kommentointi suljettu.