Parhaan konferenssijulkaisun palkinto mikroyrittäjyystutkimukselle

KANSAINVÄLISTÄ TUNNUSTUSTA OULUN YLIOPISTON TUTKIJOILLE. Parhaan konferenssijulkaisun palkinto mikroyrittäjyyden tutkimukselle

Sosiaali- ja alan yritysten kasvuvaiheita käsittelevä tutkimus palkittiin Puolassa järjestetyn kansainvälisen konferenssin parhaana tieteellisenä julkaisuna. Kirjoittajina olivat Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin Mikroyrittäjyyden tutkimusryhmä MicroENTRE:n tutkijatohtori Anna-Mari Simunaniemi, tutkimusjohtaja Matti Muhos ja tutkija Martti Saarela.

 -Sote-alan yritysten ei ole tarvinnut tähän asti kiinnittää erityistä huomiota asiakashankintaan, koska pääosa asiakkaista on tullut julkisen sektorin ohjaamina ja maksamina. Lisäksi tutkimuksessa havaittiin suomalaisen sote-alan erityispiirteinä, että toiminta ei useinkaan johda nopeaan kasvuun eikä alan yrityksiin ole palkattu ulkopuolista johtajaa, Anna-Mari Simunaniemi kertoo tutkimuksen havainnoista.

-Sote-yrittäjän identiteettiin sisältyy halu osallistua käytännön työhön asiakkaiden kanssa. Yrittäjästä muodostuu yrityksen kasvun pullonkaula, mikäli yrityksen johtamista, kehittämistä ja toiminnan suunnitelua ei resurssoida riittävästi, Simunaniemi toteaa.

-Sote- ja maakuntauudistuksessa avautuvat markkinat tuovat uusia liiketoimintamahdollisuuksia niille pienillekin yrityksille, joilla on valmius ja tahto kehittää toimintaansa. SoteYBoost-hankkeessa tehty tutkimus antaa sisältöä sote-alan yritysten valmentamiseen.

Management, Knowledge and Learning & Technology, Innovation and Industrial Management (ML&TIIM) –konferenssissa oli esillä useita Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin Mikroyrittäjyyden tutkimusryhmä MicroENTRE:n tutkimusaiheita.

-Palkitun työn lisäksi esittelimme mikroyritysten varhaisia kasvuvaiheita käsittelevää tutkimusta. Nostimme esille havaintoja digitaalisten työkalujen käytöstä aloittavissa mikroyrityksissä sekä digitaalisten markkinointikeinojen hyödyntämisestä mikroyritysten asiakassuhteiden luomisessa. Kerroimme digitaalisia terveyspalveluja tarjoavien startup-yritysten kriittisistä kasvuvaiheista. Lisäksi yhden tutkimusjulkaisun teemana oli yrittäjyyskasvatuksen keskeiset elementit, Matti Muhos tiivistää tutkimusryhmänsä julkaisujen esittelyt.

Mikroyrittäjyyden tutkimuksen lisäksi konferenssissa esiteltiin yliopistojen yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen ja EU:n rahoituksen käyttöön liittyvä tapaustutkimus. Rakennerahastovarojen käyttö alueiden kehittämisessä on osa Euroopan unionin koheesiopolitiikan toteutusta. Harvaan asutuilla alueilla yliopistojen merkitys aluekehittämisessä on keskeinen.

-Tapaustutkimuksessa perehdyttiin Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin vaikuttavuuteen läheisten sidosryhmien näkökulmasta, kehityspäällikköä Eija-Riitta Niinikoski kertoo.

- Yliopiston merkitys nähtiin erityisesti tiedon tuottajana, yhteistyökumppanina, innovaatioympäristön jäsenenä sekä alueenkehittäjänä. Instituutti on lähentänyt yliopistoa ja yrittäjiä, helpottanut osallistumista yhteisiin kehittämisprojekteihin ja nostanut alueen osaamistasoa.

ML&TIIM-konferenssi järjestettiin Maria Curie-Sklodowska yliopistolla Lublinissä, Puolassa 17.-19.2017. Palkittu julkaisu on Early stages of growth in social and healthcare service business. An explorative study.

Kerttu Saalasti Instituutti (aik. Oulun Eteläisen instituutti) on Oulun yliopiston kansainvälinen tutkimusinstituutti, jonka tutkimuksen fokuksena on mikroyritysten toiminnallinen erinomaisuus. Instituutin päätoimipiste on Nivalassa.

Lisätietoja:
Tutkijatohtori Anna-Mari Simunaniemi, anna-mari.simunaniemi@oulu.fi, 050 4662832
Tutkimusjohtaja Matti Muhos, matti.muhos@oulu.fi, 0400 407590

Julkaisuvapaa tiedote 22.5.2017

kommentointi suljettu.