Mullin mallin muutoksesta kohti uusia tapoja

”Pyyhkimään!” -etäpalaveri keskeytyy hetkeksi, kun työkaveri poistuu huoltotoimenpiteeseen. Minä teen odotellessani hetken keppijumppaa. Samainen äiti kertoi, että korona-arki on ollut perusarkea stressittömämpää. Eikö ole jännä? Nyt lapset ovat kotona, työpiste on viritetty kodinhoitohuoneeseen, työt ja lasten arjen organisointi on jaettu päivän aikana jaksoihin. Entisessä normiarjessa juostiin kiirekaupalla hoitoon, kouluun, työpaikalle, rupateltiin kahvihuoneessa, tehtiin töitä paperiseinä- tai avokonttorissa ja sama ralli iltapäivällä. Plus iltarallit harrastuksiin. Nyt ei tarvitse koko ajan lähteä. Toisten mielestä se on helpottavaa.


Viimeisimpien kuukausien aikaan tietyt roolit, arvot ja asetelmat on aseteltu uuteen valoon. Riippumatta työroolista ja -asemasta, on kotona etätyöskentelevillä ihmisillä työelämän sekaan puskenut perhearki. Tämä vaatii uudenlaisia organisointitaitoja ja työnteon suunnittelua, mutta ei se huono ole, jos ymmärretään laajemmin elämän olevan kokonaisuus. Ei haittaa, vaikka ”isolla johtajalla” on takin olkapäällä nuorimmaisen aamupuuropususta jäänyt tahra. Pidän siitä, että elämä on jossain määrin inhimillistynyt.


Kriisi kirvoittaa ihmisistä esiin erilaisia ominaisuuksia; se on vähän niin kuin kollektiivikänni. Tilanne, jossa koko kansa (aikuisväestö) juotettaisiin yhtä aikaa humalaan ja katsottaisiin, miten se vaikuttaa. Toiset muuttuisivat leppoisemmiksi maailmanparantajiksi ja toisista ottaisivat vallan ärräpäät ja rähinägeenit.


Itselläni pintaan pyrkii kysymys; mitä tästä pitäisi oppia? Väitetään, että resilienssi eli ”muutoskyvykkyys” vahvistuu, jos on kohdannut onnistuneesti vastoinkäymisiä. Eli miten eri tavalla eri ihmiset suhtautuvat epäonneen ja epäonnistumisiin. Suomalainen sanoo sarkastisesti: ”Mikä ei tapa, vahvistaa.” Joskus voi sanoa, että epäonni opetti jotain oleellista. Ihminen vahvistuu, mikäli pystyy kohtamaan negatiiviset tunteet tarkoituksenmukaisella tavalla ja vaihtamaan näkökulmia. Kerronko itselleni tarinaa selviytymisestä, sitkeydestä ja oppimisesta vai vahvistanko ajattelullani epäonnistumisen tunnetta?


Ymmärrän, että moni on lamaantunut ja aivan maissa menetyksistä, eikä masentunut mieli ole kovin luova. Kannustan kuitenkin pikku hiljaa keräilemään ajatuksia sille, mikä kaikki on kuitenkin sallittu tai mitä voi tehdä rajoitukset huomioiden. Kaikkea ei kannata ajatella vain kieltojen kautta. Voinko esimerkiksi palvella asiakkaitani suojautuen, siten ettei kontaktia synny, tartuntavaaran välttäen? Joitakin hygieniatapoja ja muitakin toimintakulttuurin muutoksia jää tästä varmasti elämään kriisin jälkeenkin.


Kesä tulee ja on ihan mahdoton ajatus, että suomalaiset kököttäisivät koko kesän vain kammioissaan. Mitä elämyksiä voisi toteuttaa ulkona, turvaväleillä tai suojapuvuissa ja maskit naamalla? Viisaat päät yhteen ja ideoimaan!


Sari Tulila
elinkeinoasiamies
Kehitysyhtiö SavoGrow Oy

kommentointi suljettu.