Mikrogrow-mietteitä Ylä-Savosta

 

Menneen talven ja kevään yksiä kohokohtia yläsavolaiselle yritysasiantuntijalle ovat olleet kerran kuussa pidetyt Mikrogrow-illat. Alueellamme koronatilanne on ollut perustasolla, joten olemme rajoitusten mukaan pystyneet kokoontumaan kasvotusten.

Vuoden ohjelman ja iltojen aiheet suunnittelimme joulukuussa yhdessä yrittäjien ja Forstén-Astikaisen Riitan kanssa. Vastuuvetäjät illoille löytyivät varsin näppärästi ja aikataulut lyötiin lukkoon yhdeltä istumalta. Mukana on ollut noin 20 yrittäjää, uusia ja vanhoja mikrogrowlaisia suurin piirtein saman verran.

Tammikuussa aiheena oli nettisivujen mysteryshoppaus. Kukin osallistuja kävi etukäteen tutustumassa yhden osallistujayrittäjän sivuihin ja laati sivuista arvion. Yhteisessä illassa annettiin palautteet ja mietittiin yhdessä sivujen kehittämistä. Illan veti Sisannan Sanna Hujanen ja valmistelussa apuna oli PKP-Tradingin Hannele Mähönen.

Helmikuussa tutustuimme uuteen Hanna Lehmusoksan ja Marjuska Auvisen kauneusalan yritykseen Beauty Parlouriin. Hikeä pukkasi, kun kuuntelimme kaikkia niitä haasteita, joita yrityksen avaamisen ja paikan remontointiin oli sisältynyt. Vahvat naiset veivät homman sitkeästi loppuun ja pyörittävät nyt yritystoimintaa Iisalmen keskustassa. Illan kruunasi Riitta Forstén-Astikaisen vetämä sessio myynnin psykologiasta, josta kokenutkin myyjä sai uusia vinkkejä.

Ajankohtainen aihe, turveliiketoiminta, oli maaliskuun aiheena, jolloin vierailimme Energiapalvelu Väisäsen Marjon ja Arton opastamana Lantonsuolla ja saimme konkreettisesti tutustua turvealan yrittäjän arkeen ja haasteisiin. Alan alasajo ei ole yksinkertainen asia yrittäjän kannalta katsottuna. Tehdyt investoinnit kalustoon ovat olleet merkittäviä ja suunnan muutos ei tapahdu hetkessä.

Huhtikuussa pysähdyimme yrittäjän kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin äärelle, kun KopioRaksan yrittäjät Jukka Ryhänen ja Annukka Lammi johdattelivat meitä miettimään teorian ja omakohtaisen kokemuksen kautta omaa jaksamista. Havahduin siihen, että vaikka ympärilläni olevat yrittäjät tekevät valtavasti töitä, välillä vähilläkin yöunilla ja varsin kovassa paineessa, niin mieli on vahva, positiivinen ja eteenpäin katsova. Tämä ilta oli hyvä muistutus siitä, että itsestä on pidettävä hyvä huoli.

Tiinan Treenipalveluiden Tiina Karppinen veti meille arvoanalyysin ja Yin-joogan toukokuussa. Emme puhuneet paljoa, olimme yhdessä hiljaa ja kuuntelimme lähinnä itseämme. Pitkät asanat menivät syvälle kehoon. Vaikutti, että rauhoittumisen ilta oli paikallaan kaikille osallistujille.

Seuraavaksi vuorossa on kesäkevennys Partasen Ismon mökillä ja ehkäpä saunalautalla. Syksyllä tiedossa on ainakin juttua työnantajaimagosta, sinisen meren strategiasta, haastavista johtamistilanteista ja yrittäjäidentiteetistä.

Olen pohtinut, että mikä saa Mikrogrow:n elämään. Yksi osallistuja kiteytti sen hyvin: ” Tämä on vapaata ilman yhdistysten byrokratiaa, mutta tapaamme tärkeän asian äärellä säännöllisesti.” Mukana ollaan, kun toiminnasta saa jotain ja vastavuoroisesti voi antaa mutta omilla ehdoilla itsellä sopivalla tavalla. Uskon myös, että yksittäisten sitoutuneiden yrittäjien panos on merkittävä ja esimerkki muille. Sopivasti olen saanut muistutussoittoja tulevista illoista! On tärkeää pohtia asioita ja ammentaa uutta tietoa niiden ihmisten kanssa, joita arvostaa, jotka elävät saman tyyppistä arkea. Näen, että Kerttu Saalasti instituutti sekä me kaupunkina teemme myös arvokasta työstä, kun voimme mahdollistaa tämän.  Toiminnan tulee kasvaa ryhmän mukana. Hihat on käärittävä, että ryhmä pysyy kasassa ja kehittyy ensi vuonnakin.

 

 

Heli Pironetti

yritysasiantuntija

Iisalmen kaupunki

 

Comments are closed.