Etelä-Savo

MicroENTRE®n yritysverkosto on aloittanut toimintansa nyt myös Etelä-Savossa!

MicroENTRE®n yritysverkosto on laajentunut nyt myös Etelä-Savoon. Toiminnan tarkoituksena on koordinoida yritysten vertaistuki- ja kehitysverkostoa sekä toimia kehittäjäkumppanina mikroyrityksille maakunnan alueella. Sinä yrittäjänä hyödyt verkostosta saamalla esimerkiksi:

• Vertaistukea yritystoimintasi kehittämiseen
• Näkyvyyttä yrityksellesi ja liiketoiminnallesi MicroENTRE® -sivustolla
• Uusia yhteistyökumppaneita, asiakkaita ja verkostoa
• Kansallisen MicroENTRE® -verkoston tuen
• Tutkimukseen perustuvaa tietoa mikroyrittäjyyteen ja yritystoiminnan kehittämiseen

Toiminnan ydin on isäntä-/emäntäyrityksissä kiertävällä periaatteella toimivat ydin- ja teemaryhmät. Toiminta perustuu siis yrittäjien ja yritysten ajankohtaisiin tarpeisiin ja MicroENTRE® tarjoaa asiantuntija-apua ja tukea ydinryhmätapaamisten järjestämiseen ja illan aiheen valintaan. Lisäksi alueella ja kansallisesti järjestetään muita mikroyrittäjälle tarkoitettuja tapahtumia.

Hanke rahoitetaan Euroopan aluekehitysrahastosta Etelä-Savon maakuntaliiton kautta. Yrittäjälle/yritykselle verkoston ydin- ja teemaryhmätoiminnan vuosimaksu on näin ollen vain 100€ vuodessa. Toimintaan pääset mukaan olemalla yhteydessä aluevastaaviin tai ilmoittautumaan suoraan sähköpostilla mikrox@xamk.fi.

Tuleva vuosi on Etelä-Savon alueella erityisen mielenkiintoinen, koska tulossa on useita mikroyrittäjänkin kannalta kiinnostavia tapahtumia. Esimerkiksi vuosittain MikroMatch -tapahtuma (Bisnestreffit) järjestetään keväällä 2021 Mikkelissä. Hyppää rohkeasti mukaan toimintaan ja keskustellaan miten voimme parhaiten olla tukemassa yritystoimintaasi. Yhdessä tekemällä opimme ja pääsemme tuloksiin!

 

Aluevastaava:
Etelä-Savo:
Tommi Kuukkanen
Työpuhelin: +358 40 193 6490
Työsähköposti: tommi.kuukkanen@xamk.fi

Aluevastaava:
Etelä-Savo:
Santeri Halonen
Työpuhelin: +358505319010
Työsähköposti: santeri.halonen@oulu.fi

<< huhti 2020 >>
mtktpls
30 31 1 2 3 4 5
6 7 8 9 10 11 12
13 14 15 16 17 18 19
20 21 22 23 24 25 26
27 28 29 30 1 2 3